sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Intopiukee inspiraatio.

Keikkuen tulevi.
Oma etenemiseni toisinaan on myös kovinkin keikkuvaa, 
mutta nyt pääroolissa on joku muu;
Kevät.
Ihanaa!
Aurinko lämmittää ja jaksaa valaista vielä illallakin. 
Linnut laulaa ja luonto alkaa heräillä.

Tulvavedet ovat vähän jo laskeneet, jättivät isoja jäälohkareita pelloille ja niityille 
muistoksi aluevaltauksistaan.
 



 Mietimme Tapsan kanssa mitä töitä pitäisi saada kevään 
(ja tarpeen vaatiessa kesän ja syksyn) aikana tehtyä talolla. 
Mitään stressiä me ei haluta ottaa, tehdään kun ehditään, ja kun on rahaa.
Ei haittaa vaikka jotain tiettyjä juttuja siirtyis ensi vuoteen, 
mutta tuommossia me nyt on kaavailtu;

Pihan tyhjennys ja siivous
Kerääntyneiden romppeiden siivous ja järjestäminen, 
roskien pottoa, haravointia, nurmikon leikkuuta... 
Puiden ja puskien/pensaiden kaataminen
Osa on sellasia mitä ei aiota säästellä, raivataan tieltä pois.
Salaojitus ja sadevesikaivojen asennus
 Jotta vältyttäs tulvavesiltä alakerrassa.
Pihasuunnittelua ja pienimuotoista istutusten laittoa
Haluttais pari omenapuuta, marjapensaita, kukkia, kasvihuone 
ja muutenkin laitella pihaa kivaan kuntoon.
Terassistakin ollaan vähän haaveiltu... 
Seinäpintojen uusiminen
Tuulensuojalevyt ja panelointi pitäs viritellä.
Ikkunat 
Ostettunaki jo, asennella tarvis ku keksitään sopivat kohdat niille. :)
Kattoremppa
Rakennuksen suulinpuolen katto pitää laittaa kuntoon.

Kyllähän tähän voisi kirjoitella vaikka jos mitä, lista varmasti vaan jatkuisi ja jatkuisi. 
Eihän ne työt tekemällä lopu, aina tulee uusia projekteita. 
Makkaria ollaan jo aloteltu seinien maalaamisella, 
se halutaan myös saada pian valmiiksi. 
Sitten saa alkaa miettiä vessan ja suihkutilan laittoa, ja keittiötä...
Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.







Kävin pihalla kuljeksimassa ja katselemassa, piti kuvailla erilaisia pintoja, 
ja nyt on käsittämätön inspiraatio ja innostus valloillaan.
Enää pitää keksiä mihin tän nyt sitten purkais... :)
Jospa sohva selkään ja neuloosi käteen..? :D
Ensi viikonloppuna alkaa pihan raivaus.
Jaksan nyt olla tosi tohkeissani siitäki. Saadaan tehtyä jotain sellasta näkyvää, 
vietyä tätä projektia hiukan eteenpäin, palasen verran.
 
 
Kivaa kevättä kaikille, nauttikaa kauniista päivistä ja luonnon huikeista ihmeistä.
 
-Jeepu-