Mä elelin monen monta vuotta niin, että korvissa oli aina samat korvikset, kirurginterästä olevat lävistyskorut. Niitä sitte aina vaan puhdisteli ja hoiteli. Reilu vuosi sitten jouduin pään magneettikuvaan migreenini vuoksi, ja kaikki korut piti ottaa pois. Sitä näpertelyn ja rävellyksen määrää... Magneettikuvauksen jälkeen en laittanut koruista takaisin kuin kaksi mielestäni kivointa, Tapsan avustuksella. Kumpaaki jänskätti puristusotteessa olevat pihdit mun korvalehdessä. :) Vaurioita ei tullu kummalekaa osapuolelle, mutta päätin lähtee korviskaupoille. Ja siitä asti niitä korviksia o tullu ostettua lähes jotakuinki melkee aina ku jossaki mieleiseni näen. Myös kavereilta oon saanu joitaki ihanuuksia lahjaks, ja jonku verra oon iteki korviksia tehny.
Mulla oli muutama kannellinen purkki joissa noita ihania korviksiani säilyttelin. Aina sai käydä kaikki purkit läpi ku ois halunnu jokku tietyt laittaa, eikä sitä si tietenkä muistanu mihi purkkii ne oli lykänny. Nehä oli aina iha sotkussa ja kii toisissaa ja toine pari kadoksissa ja voih, ties mitä. Yhtenä päivänä sitte vaa väsyin siihe niitte selvittelemisee. Siitä se ajatus sitte lähti.
Talolta löyty vanha hiukan osumaa ottanu, mutta nätti kehys.
Isin lapsuudenkodin pihassa on iso suuli, ja siellä vanha kanala josta sain palasen kanaverkkoa.
Tapsa autto mua puristamaa ja väänteleenkäänteleen verkon kehyksien sisään kiinni.
Sen jälkee sain tarttua pienee pensselii ja maaliin...
Sutikoin ja tupsuttelin maalia kehykseen ja myös verkkoon, ja tältä se näytti valmiina.
Ja eiku ripustelemaan korviksia kiinni! Nuo valkoset pitsiset on muuten ite tehdyt.
Tälläsenä tää nyt roikkuu seinällä, ja tykästän kovasti. Siitä on aina kiva valkkailla mieleisiänsä ja mallailla mitkä millonki sopis.
-Jeepu-
