lauantai 18. toukokuuta 2013

Pitsikuosisia kiviä ja piiloutuvia ämpäreitä

Nyt kun aurinko on jo tosissaan alkanu lämmittää ja päivät on ollu niin kauniita, 
niin ollaan ahkeroitu ja saatu aika hyvin pihaa siivottua. Vielä on paljon urakkaa jäljellä, 
mutta kuitenki halusin välillä tehdä jotain kivaa ja kaunista pihaan, pikkusen piristystä. 
Kukkapenkkiä aloin ideoida, ja melkolailla samaan syssyyn toteuttaa. :)

Maalattiin josku aiemmin Tapsan kanssa pitsipatteri (tuosta klikkaamalla näkee sen)
ja ajattelin tehdä samalla tekniikalla koristetta puutarhan puolelle.
Keräilin sopivan näköisiä ja kokoisia kiviä, jotka sitten pesin ja aurinko kuivasi. :)
Sen jälkeen laitin valkoista maalia pintaan.
  


Kun maali oli kuivunut, peittelin kivet pitsiliinoilla, ja pruiskuttelin harmaalla maalilla päälle.

Osa kuvioista tuli epätasaisten pintojen vuoksi vähän miten sattuu,
mutta eipä tuo haittaa.Ihan kivoja näät silti on.
 



Sain appiukoltani vanhoja sinkkiämpäreitä joita halusin myös laittaa puutarhaan.

Ja Tokmannin puutarhapuolelta olin ostanu muutamia kivikkokasveja.
Nimiä nyt en muista, mutta valkkasin kahta erilaista,
jotain mehikasvin tyyppistä ja toista punaisena kukkivaa, hieman korkeampaa.
Googlasin tässä äsken kivikkokasveja, epäilisin että noit on Kattomehitähtiä ja Akeenoita,
mutta en kyllä ollenkaan osaa varmaks sanoo. Ja tietty noi nimilaput mitä niissä oli on jo hävitetty, et eipä sitte niistäkää mitää hyötyny... :D

Nähtäväks jää miten menestyvät, maa kun on melko mutaista. Siinä on kuitenki
melkolailla myös kiviä, ja just sen takia halusin siihen näitä kivikkokasveja laittaa.
Tapsa sai urakoida aikalailla puutarhajyrsimen kanssa
kun möyhi mulle kukkamaata kuntoon.
Kiviä, mutaa, hiekkaa, kannon rippeitä... Mutta hienosti sujui.

Ämpäreihin porattiin reikiä toiselle kyljelle, jotta kastelu- ja sadevedet pääsee valumaan pois, kun halusin laittaa ne tuollalailla kyljilleen, en pystyyn. Näyttää mun mielestä kivammalta ku ovat kenollaan, vähän erilaiselta. :) Maalamani kivet asettelin kukkapenkin reunaan, sen mitä niitä nyt riitti, eli aika vähän. Pitää maalata lisää. :)

Ämpäreihin laittelin sitten sisälle ja vierelle noita mehitähtiä (mikäli ne nyt niitä on) ja ämpärien taa Akeenat. (mikäli ne sitten on niitä, hehheh...)



Toivottavasti noi kasvit nyt viihtyy tuossa ja lähtee leviään.

Mä laitan myöhemmin uusia kuvia ku oon
saanu maalattua lisää kiviä, saa ton reunan täyteen.

Ihanaa viikonloppua jokaiselle!

-Jeepu-

2 kommenttia:

  1. Sää se keksit kaikenlaista!!! Kiva idea toikin että ämpärit on kenollaan!!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Välil välähtää. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!