lauantai 20. lokakuuta 2012

Tallinnassa minilomalla


Saimme Tapsan sisaruksilta häälahjaksi lahjakortin matkatoimistoon. Mietimme mikä olisi kiva kohde käyttää tuo lahjakortti, kumpika meistä ei halunnu lähteä mihinkää kovin kauas, ja haluttiin vaan päästä olemaan kaksin ja rentoutumaan. Mietittiin kylpylälomaa, pidennettyä viikonloppua ja kotimaan tarjontaa. Päädyimme kuitenkin lopulta Tallinnaan, Tallink Spa-hotelliin.
Hotelliin ja sen henkilökuntaan olimme oikein tyytyväisiä.

Päivisin kuljeskelimme seikkaillen ympäriinsä Tallinnaa, joskus vaan ihan satama-alueella, sekä Vanhassa kaupungissa. <3 Illat vietimme hotellihuoneessa löhöillen ja tvtä katsellen, syöden ja sukkaa neuloen (minä). :)
Mulla oli taas migreenin kanssa hiukan ongelmia, (varsinkin laivalla ihmisten hajuvedet ja laivan keinunta oli ihan kamalaa sietää) koitin pitää kohtauksen loitolla, ja jouduin tuolla 4 päivän reissulla ottamaan yhteensä 12 lääkettä. :/ Sentään silti pystyttiin lomasta nauttimaan, päästiin jopa yhtenä päivänä hotellin allasosastolle uiskentelemaan.

Mä niin tykkään noihin puihin osuvista valoista, tunnelmallista, inspiroivaa... <3

Nää rakennusten värit teki kans aikaslailla ison vaikutuksen, niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon ihanampia katsella kuin aina niin tasaisen säännölliset tylsät perusharmaat...


Ja voi tuota lankahamsterin paratiisia!!! Tapsa uhrautui moneen eri kauppaan ja vaimo kulki ympäriinsä ja hypisteli hymyillen... Kerrottakoon nyt että kaikki tässä kuvassa olevat kerät eivät ole itselle, vasemman yläreunan 5 vaaleanpunaista kerää on rakkaalle ystävälle. Ja kerrottakoon nyt sitten myös että kaikki ostamani langat eivät ole tässä, kuvaamatta jäi noin 10 kerää jotka ostin seuraavana päivänä. :D Buhahahahahaaaaa! Osasta teen itselleni jotakin sukkia, osasta myyntiin. Näkee sitten mitä inspiraatioita syttyy. <3
 



Tälläinen suloisuus tervehti meitä jonkin herttaisen antiikkiliikkeen ikkunassa. Olimme kovalla riemulla rynnimässä sisälle, mutta ovi oli tiukasti kiinni, ja ovessa lappu joka kertoi liikkeen olevan kiinni viikon ajan, ja aukeavan taas kun olemme poistuneet maasta. (Ei siinä nyt ihan suoraan noilla sanoilla sitä kerrottu, eh...)

Inspiraatiokuvatusta taasen... Ai et-tä!

Tän kuvan nappasin kun retkeiltiin keskustaan ja takaisin, ja tuo oli kuin jostakin sadusta... Asuukohan siellä joku rinsessa?






It's the end of the line.

Paluu laivamatkalla haluttiin taas mennä heti lähtiessä kannelle katsomaan näkymiä. Olihan niitä siinä. :)
Reissusta jäi kovasti kiva mieli, ilmatkin suosi, ei ollut vielä niin kylmä, ja yhtenä ainoana päivänä tihkutteli vettä pariin kertaan. Ensimmäisen vesikuuron ajan vietimme lankakaupassa, ja toisen ravintolassa syömässä. (Kanasalaatti x 2, Fetatortilla x 2 + iso Fanta ja Sprite = 18e. Ja ruuat oli niin isoja että pelkät salaatit ois riittäny. Allekirjottanu ei jaksanu syödä ku salaatistaa puolet ja tortillasta kolme haukkasua.) :D Olis mukava lähteä josku uudestaankaanki reissuun. Mieluummin niin että on sitten yön tai vaikka useammankin, ehtii rauhassa kierrellä ja seikkailla, kuvata ja ihastella, tutkia.



Naputteli petillä pötkötellen Jeepu

3 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Tekispä mieleni päästä myös Tallinnaan etenkin käsityöostoksille. Pitkään aikaan en siellä ole käynytkään.

    VastaaPoista
  2. Niiin ja piti vielä sanomani, että tosi hauska se teidän harmaasävyseinä!
    Olen valkosten maalitörpäköiden äärellä tässä miettinyt että mitäs jos niihin lurauttais mustaa :)Hyvin saitte kauniita harmaan sävyjä.

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos Peppi!
    Mä oon tollanen räpsijä, tykkään iha valtavasti ottaa kuvia vaik en mikään kuvaaja olekaa. Mutta ku kovasti räpsii nii josku joku otos onnistuuki! :D
    Tallinnaa voin kyllä kovasti suositella, sieltä löytyy. Ja noide lankoje hinnat, laskeskelin et jos oisin Suomesta ostanu, oisin joutunu maksaa pitkälti päälle 100e, siellä ne oli jotai 60e... :)
    Ja kiva kuulla että mein harmaasävyseinä miellytti. Se sai viime viikoloppuna vähäsen vielä maalia pintaan, koristeita niihin länttikohtiin, teen siitä sitte uuden päivityksen jahka tässä kerkiän. :) Ja kivoja maalailuprojekteja sulle myös!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!